Vastuullisuus

Maailma tarvitsee ekotekoja. Me teemme niitä jokainen päivä yhdessä asiakkaidemme kanssa, sillä joukkoliikenne on aina vastuullinen valinta.

Meille vastuullisuus tarkoittaa joukkoliikennepalvelua, jonka asiakkaat valitsevat yksityisautoilun sijasta yhä uudestaan ja uudestaan. Se ei kuitenkaan meille riitä, vaan haluamme tehdä enemmän.

Uudistamme kalustoamme ja käytämme nykyaikaisia ratkaisuja ja teknologiaa oman hiilijalanjälkemme pienentämiseksi. Yhtiömme on sähköbussiliikennöinnin edelläkävijä Suomessa. Tällä hetkellä käytössämme on 85 sähköbussia pääkaupunkiseudulla ja niiden määrä kaksinkertaistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Sähköbussit eivät tuota liikenteessä lainkaan päästöjä ja niiden lataamiseen käytetään uusiutuvaa energiaa.

Lisäksi kuljettajiemme käytössä on yli 60 sähköhenkilöautoa, joita käytetään työvuoron alkaessa ja päättyessä sekä tauolle siirryttäessä.

Korvaamme myös vuosittain miljoonia litroja dieselbussiemme polttoainetta jäteraaka-aineesta valmistetulla biodieselillä.

Ympäristölupauksemme vuoden 2025 loppuun mennessä

Tavoittelemme CO2-päästöjen vähentämistä lähes 30 %:lla vuoteen 2025 mennessä.

Tavoitteenamme on olla 27 % energiatehokkaampi vuoteen 2025 mennessä.  

Vuonna 2021 korvasimme 6 500 000 litraa fossiilista dieselpolttoainetta 100 % jäteraaka-aineesta valmistetulla biodieselillä.