Nysse-linjoilla aloittaa Pohjolan Liikenteen 26 sähköbussin laivue

02.06.2022
Kuva: Pekka Ohtokangas
Kuva: Pekka Ohtokangas

Sähköbusseja näkyy maanantaista 6.6. alkaen Tampereen katukuvassa, kun Pohjolan Liikenne aloittaa Nyssen linjojen 5,10 ja 90-94 liikennöinnin. Sähköbusseja tulee liikenteeseen 26 kappaletta. Samalla Pohjolan Liikenne avaa noin 100 joukkoliikenteen ammattilaista työllistävän Tampereen varikon Viinikassa.

Sähköbussit eivät näytä kovinkaan erilaisilta dieselbusseihin verrattuna - ne erottaa tavallisista busseista vain katolla sijaitsevista akkukoteloista. Suurin muutos tapahtuukin asiakas- ja kaupunkiviihtyvyyden parantumisessa, sillä busseissa on sähkömoottorit, joten ne ovat tavallisia dieselbusseja hiljaisempia ja ne eivät tuota pakokaasuja. Matalissa nopeuksissa busseihin on lisätty matala rahiseva ääni turvallisuuden vuoksi.

"Panostamme kestävään ja vastuulliseen joukkoliikenteeseen. Haluamme matkustamisen olevan niin helppoa ja mukavaa, että asiakkaat valitsevat joukkoliikenteen oman auton sijasta", kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Janne Hattula.

Pohjolan Liikenne on liikennöinyt sähköbusseilla Helsingin seudun kaupunkilinjoilla vuodesta 2019 alkaen, ja lähivuosina yhtiön sähköbussien määrä kasvaa yli kahteensataan. Kokemukset ovat hyviä niin kuljettajien kuin matkustajien näkökulmasta. Bussien hiljaisuus voi tulla jopa yllätyksenä pysäkillä odottavalla matkustajalle. Jos odottaessaan keskittyy esimerkiksi puhelimeen, voi lähestyvä bussi jäädä huomaamatta.